Hyviä koirarotuja perheille – suuret koirat

Koiria mahtuu maailmaan miljoonia erilaisia, ja jopa tietyn rodun sisällä on paljon variaatioita eri koirayksilöissä. Kun perheessä tulee aika ajatella koiran hankintaa, voi usein iskeä valinnanvaikeus. Millaista koiraa perheemme etsii? Mistä lähteä liikkeelle? Toisinaan ei edes tiedetä, mitä tulisi ottaa huomioon koiran valitsemisessa ja erityisesti rodun valitsemisessa.

Yksi asia, josta lähteä liikkeelle sen oikean rodun etsimisessä, on koirarotujen fyysiset piirteet. Onko koira pitkä- vai lyhytkarvainen? Onko koira urheilullinen vai rauhallisempi? Ja kaikista tärkein fyysisistä piirteistä on tietenkin koiran koko. Pieniin kaupunkikerrostaloasuntoihin ei välttämättä suositella kaikista suurimpia koirarotuja, joissa taas pienet koirarodut viihtyvät mainiosti. Jos jokin iso rotu miellyttää, kannattaa huomioida tilantarve ja omat kyvyt käsitellä koiraa. Mutta millaisia isoja koirarotuja on, jotka soveltuisivat perhe-elämään? Esittelemme tässä artikkelissa kolme koirarotua, jotka ovat kooltaan suuria ja sopivia eri perheisiin!

Kultainennoutaja

Ehkä klassisin koirarotu kautta aikojen on kultainennoutaja, joka yhdistetään usein eräänlaiseen perheidylliin. Mutta miten alunperin metsästyksessä apuna käytetystä koirarodusta tuli joka perheen unelmalemmikki?

Kultainennoutaja on luonteeltaan hyvin ystävällinen, auttavainen ja miellyttämishaluinen. Metsästyskoirana sen selkäytimessä on sekä palvelualttius että metsästysvietti, jotka tekevät siitä älykkään koiran. Kultainennoutaja sopii luonteensa puolesta monenlaiseen eri perheeseen, myös lapsiperheeseen. Arjen asioissa kannattaa kuitenkin muistaa, miten iso ja voimakas koira on kyseessä: lasta ei esimerkiksi saa laittaa yksin koiran kanssa lenkille, sillä vahva koira tempaisee lapsen helposti mukaansa.

Kultainennoutaja on yleisesti terve rotu, mutta laajan geenipoolin ja jalostamisen myötä rodun edustajilla saattaa esiintyä moniakin eri sairauksia, joista Suomessa yleisimpiä ovat allergiat sekä luuston kasvuhäiriöt. Turkin kannalta kultainennoutaja on helppo rotu; se vaatii vain ajoittaista harjausta, karvanlähdön aikaan enemmän.

Suomenlapinkoira

Suomenlapinkoiran arvioidaan olevan monta tuhatta vuotta vanha rotu, jota on käytetty apuna metsästyksessä ja poronhoidossa. Ensimmäinen kirjallinen maininta suomenlapinkoirasta, tai vanhalta nimeltään lapinpaimenkoirasta, on vuodelta 1555.

Suomenlapinkoiran jalostus on muotoutunut nykyiselleen viimeisten vuosikymmenten aikana. Aiemmin koirat olivat isompia ja turkki oli vaihtelevampi. Nykyään suomenlapinkoira on pitkäkarvainen ja keskikokoinen koira. Turkinhoito on helppoa pitkäkarvaisuudesta huolimatta, sillä se vaatii vain ajoittaista harjausta ja mahdollisten takkujen avausta. Vaikka suomenlapinkoirilla on tiettyjä riskejä rotusairauksiin, kuten silmäsairauksia, on se yleisesti terve rotu ja 15 vuoden ikä ei ole poikkeuksellinen.

Suomenlapinkoira on luonteeltaan utelias ja mukautuvainen ja se kiintyy vahvasti perheeseensä. Rotu vaatii myös reilusti aktiviteetteja, joten runsas urheilu ja harrastaminen koiran kanssa kannattaa. Rotu sopii lapsiperheeseenkin, paimenvietistä huolimatta.

Pitkäkarvainen- ja sileäkarvainen collie

Toinen hyvin ikoninen koirarotu kultaisennoutajan lisäksi on collie, eli tarkemmin pitkäkarvainen collie tai sileäkarvainen collie. Nämä kaksi rotua eroavat toisistaan vain karvan pituuden osalta.

Collie on iso koira, jonka säkäkorkeus voi olla jopa 61 senttiä. Pitkäkarvaisella koiralla koko voi jopa tuplaantua pitkän ja muhkean turkin ansiosta. Lyhytkarvaisen collien turkki ei juuri vaadi säännöllistä hoitoa, mutta pitkäkarvaisen collien turkkia olisi hyvä harjata säännöllisesti tietyiltä helposti takkuuntuvilta alueilta. Colliet, niin pitkäkarvaiset kuin sileäkarvaiset, ovat yleisesti ottaen terveitä rotuja muutamista rodun sisäisistä sairauksista huolimatta.

Colliet ovat luonteeltaan hauskoja koiria, jotka nauttivat liikunnasta ja harrastamisesta erityisen paljon. Colliet ovat suosittu rotu esimerkiksi agilityharrastuksissa. Aktiivisen ja iloisen luonteensa vuoksi colliet sopivat erinomaisesti perhekoiriksi, mutta sekä lapsia että koiraa pitää kasvattaa kunnioittamaan toisiaan. Koska collie on paimenkoira, se saattaa paimentaa isoa lapsilaumaa luonnostaan. Collie on kuitenkin helppo kouluttaa, sillä se nauttii työnteosta ja on palvelualtis.