Koiratarvikkeet: urheilu ja harrastukset

Monet ihmiset, jotka omistavat koiran, ovat innokkaita kokeilemaan koiran kanssa erilaisia harrastuksia. Uusia koiraharrastuksia myös keksitään jatkuvasti, mikä tarkoittaa usein myös erilaisten varusteiden hankkimista. On usein koirarotukohtaista, millaista varustusta koira tarvitsee urheillessa ja harrastaessa. Siinä missä pitkäkarvaisen collien turkki suojaa collieta lialta, sateelta ja kylmyydeltä, tarvitsee kylmänarempi rotu päälleen takin tai manttelin. Monet suomalaiset yritykset valmistavat koiratarvikkeita.
Mistä apua koiran tarvikkeiden valintaan?
Jos haluat alkaa harrastamaan koirasi kanssa jotain tiettyä harrastusta tai vaikka urheilemaan tavoitteellisesti koiran kanssa, voit kysyä koirasi kasvattajalta apua varusteiden hankintaan. Kasvattajilla on paras tieto siitä, mitä juuri kyseisen rodun edustaja tarvitsee ja vaatii esimerkiksi sääolosuhteita ajatellen. Kasvattajat usein myös itse harrastavat kyseiselle rodulle sopivia lajeja, joten välinevinkkien lisäksi kannattaa kysyä vinkkejä itse harrastamiseen. Myös varusteita myyvät liikkeet ja eläinkaupat toimivat apuna, jos et tiedä, millaiset varusteet koirallesi sopivat.
Mutta minkälaisiin harrastuksiin tarvitsee millaisiakin välineita, kun koiran kanssa liikutaan? Miten omaa kokemusta koiran kanssa harrastaessa ja urheillessa voi parantaa? Lue tästä artikkelista vinkkejä siihen, millaisia välineitä mihinkin tarkoitukseen voi koiran kanssa harrastaessa käyttää.
Retkitarvikkeet
Melkeinpä minkä koiran kanssa tahansa voi turvallisin mielin harrastaa retkeilyä tai patikointia luonnossa ja metsissä. Etenkin paljon liikuntaa ja aktiviteettia vaativille roduille tämä on hyvä harrastus, sillä ulkonaoloa tulee retkeillessä helposti monta tuntia ja talsittuja kilometrejäkin paljon. On kuitenkin muutamia välineitä, joilla koiran ja ihmisen retkeily- ja patikointikokemusta voi parantaa.
- Kannettava vesi- ja ruokakuppi
Kannettavat kupit sekä vedelle että ruualle helpottavat energiatankkausta metsäisessä maastossa. Koiran voi olla esimerkiksi hankala juoda vesipullosta, joten kannettava vesikuppi auttaa. Kannettavat kupit ruualle ja vedelle ovat yleensä silikonisia, ja kupit saa taitettua kasaan, jotta ne mahtuvat esimerkiksi reppuun paremmin.
- Vyötärötalutin
Tavallisesti koiran talutushihnaa pidetään kädessä, mutta retkeilyä varten kannattaa harkita talutushihnaa, joka kiinnitetään ihmisen vyötäröllä olevaan talutusvyöhön. Näin saat liikkuessasi kädet vapaaksi ja koirakin saa paremman liikkuvuuden. Varsinkin isoa koiraa on myös helpompi kontrolloida vyötärötaluttimen avulla.
- GPS-panta
Suomen lain mukaan koira on pidettävä kytkettynä maaliskuusta elokuuhun (1.3.-19.8.), mutta tämän ajan ulkopuolella koiraa voi ulkoiluttaa ja lenkkeilyttää myös GPS:n avulla. Erityisesti metsästysvaistoisille koirille vapaaksi metsässä pääseminen on harvinaista herkkua. GPS-pannan avulla löydät koiran helposti ja voit ehkäistä sen kulkua kielletyille tai vaarallisille alueille.
- Heijastinliivi
Koiralla olisi hyvä olla aukeammilla alueilla heijastinliivi tai muu huomiotuote, jotta esimerkiksi muut liikkujat, kuten pyöräilijät näkevät koiran ja omistajan ajoissa. Pimeällä heijastinliivi auttaa myös autoilijoita näkemään koiran paremmin.
Urheilutarvikkeet
Kun ihminen urheilee, esimerkiksi hyvät vaatteet auttavat suoritusta. Myös paljon urheilevalle koiralle on hyvä hankkia erilaisia välineitä, jotka auttavat parempaan suoritukseen ja palautumiseen.
- Pyyhkeet
Kun koiran kanssa urheillaan ulkona, voi koira likaantua helposti. Esimerkiksi metsässä aktiivinen koira saattaa juosta lammikon poikki tai vilvoitella mudassa kuumana päivänä. Tällöin omistajalla kannattaa olla mukana muutama mikrokuitupyyhe, joilla lika on helppo pyyhkiä pois koiran turkista, eikä esimerkiksi likainen muta jää kuivumaan koiran turkkiin. Mikrokuidusta valmistetulla pyyhkeellä koiran pyyhkiminen ennen kotimatkaa vähentää myös pesun tarvetta kotona, mikä taas säästää koiran turkkia.
- Ravintolisät
Kuten urheileva ihminen, urheileva koira tarvitsee lisätukea aktiiviseen elämäntyyliin. Ensinnäkin ihmisen on tärkeää huolehtia koiran riittävästä ja tarpeeksi laadukkaasta ruuansaannista, sillä urheileva koira tarvitsee hieman enemmän normaalia koiraa enemmän ravintoa. Koirille on olemassa lisäksi monia erilaisia ravintolisiä, kuten mineraali- ja vitamiinilisiä, jotka auttavat koiran palautumista suorituksista.